Ehdoton vankeus
Valintaa ehdollisen ja ehdottoman vankeuden välillä koskevan rikoslain 6 luvun 9 §:n mukaan määräaikainen, enintään kahden vuoden vankeusrangaistus voidaan määrätä ehdolliseksi (ehdollinen vankeus), jollei rikoksen vakavuus, rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys tai tekijän aikaisempi rikollisuus edellytä ehdottomaan vankeuteen tuomitsemista. Lainkohdassa säädetyt rangaistuslajin valintaperusteet koskevat osaksi samoja seikkoja, jotka edellä kohdista 15 ja 16 ilmenevin tavoin otetaan huomioon harkittaessa ehdollisen vankeuden täytäntöönpanoa.
Korkein oikeus toteaa, että rikoslain 2 c luvun 14 §:n 1 momentissa säädetään sanamuotonsa mukaan vain jäännösrangaistuksen määräämisestä täytäntöön pantavaksi. Lainkohtaan lakivaliokunnan ehdotuksesta tehdyn lisäyksen perustelu huomioon ottaen lainkohta ei muutoinkaan anna aihetta tulkita rikoslain 2 b luvun 5 §:n 1 momenttia ja 7 luvun 5 §:n 2 momenttia muulla tavalla kuin sanamuotojensa mukaisesti siten, että täytäntöönpantavaksi määrätty ehdollinen vankeus voi olla rangaistuksen mittaamisen lähtökohdaksi otettava ankarin rangaistus.
Ehdollinen vankeus on ehdotonta vankeutta lievempi rangaistuslaji. Mikäli ehdollinen vankeus määrätään myöhemmin pantavaksi täytäntöön, vankeusrangaistuksen kohtuullistamisen tosiasiallisesti sisältävä yhteisen vankeusrangaistuksen määrääminen tapahtuu siinä yhteydessä, kun täytäntöönpantavasta ehdollisesta vankeusrangaistuksesta ja koeajalla tehdystä rikoksesta määrätään yhteinen ehdoton vankeusrangaistus.
Ehdollinen vankeusrangaistus
Edellä sanotut näkökohdat huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, että kohdassa 12 A:n syyksi luetusta törkeästä petoksesta tulevaan ankarimpaan rangaistukseen on hänen syykseen luetuista muista rikoksista lisättävä yksi vuosi vankeutta. Oikeudenmukainen yhteinen vankeusrangaistus on siten tässä tapauksessa ennen lieventämisperusteen mahdollista vaikutusta 1 vuosi 6 kuukautta vankeutta. A:n ensikertaisuus ja rikoksista kulunut pitkä aika huomioon ottaen vankeus voidaan määrätä ehdolliseksi.
Lisäksi on arvioitava, onko rangaistusta lievennettävä ja kohtuullistettava, ja voidaanko vankeus tuomita ehdollisena, kuten syyttäjä on esittänyt.
A:n syyksi on luettu yhdeksän törkeää petosta ja asianajajista annetun lain säännösten rikkominen, joista hänet on tuomittu 1 vuoden 8 kuukauden pituiseen vankeusrangaistukseen. A:n syyksi luettu menettely on ollut erittäin vahingollista ja moitittavaa. Toisaalta erityisesti A:n ensikertalaisuus ja rikoksista kulunut pitkä aika puoltavat vankeusrangaistuksen määräämistä ehdollisena. Korkein oikeus päätynee siten kokonaisharkinnassaan siihen, että A:lle tuomittu vankeus voidaan määrätä ehdolliseksi.
Ehdonalainen vankeus
A vaati valituksessaan, että rangaistusta alennetaan. B vaati puolestaan, että rangaistusta korotetaan ja vankeus tuomitaan ehdottomana.
A:lle tuomituista seuraamuksista yhdyskuntapalvelu on rikoslain 6 luvun 10 §:n mukainen ehdollisen vankeuden oheisseuraamus. Päärangaistus on ehdollinen vankeus. Vapaudenmenetysajan vähentäminen päärangaistuksesta on luontevin tapa hyvittää vapaudenmenetys, varsinkin kun oheisseuraamus voisi jäädä näennäiseksi, jos vapaudenmenetysaika hyvitettäisiin ensisijaisesti siitä tehtävällä vähennyksellä.
Sen perusteella, mitä edellä on esitetty, Korkein oikeus katsoo, että tässä tapauksessa rangaistuksen mittaamisessa eivät tule sovellettaviksi rangaistuksen lieventämis- ja kohtuullistamisperusteet. A tuomitaan siten laittomasta uhkauksesta seitsemän kuukauden vankeusrangaistukseen. Rikoksen vakavuus ja A:n teosta ilmenevä syyllisyys eivät edellytä ehdotonta vankeusrangaistusta. A on tunnustamalla teon ja maksamalla tuomitut vahingonkorvaukset osoittanut ottavansa vastuuta teostaan. A:ta ei ole myöskään aikaisemmin rikoksista rekisteröity. Korkein oikeus katsoo, että vankeus voidaan määrätä ehdolliseksi Korkeimman oikeuden tuomion antamisesta alkavin koeajoin tuomiolauselmasta ilmenevällä tavalla
Ehdoton vankeus täytäntöönpano
Vankeuden tuomitseminen ehdollisena merkitsee rikoslain 2 b luvun 3 §:n 1 momentin mukaan rangaistuksen täytäntöönpanon lykkääntymistä koeajaksi. Ehdollinen vankeus voidaan luvun 5 §:n nojalla määrätä täytäntöönpantavaksi, jos tuomittu tekee koeaikana rikoksen, josta tuomioistuimen harkinnan mukaan hänet olisi tuomittava ehdottomaan vankeuteen ja josta syyte on nostettu vuoden kuluessa koeajan päättymisestä. Se on yhä mahdollista myös A:n tapauksessa, sillä hänelle tuomitun ehdollisen vankeuden koeaika ei ole vielä päättynyt.
Korkeimmassa oikeudessa on syyttäjän valituksen johdosta kysymys valinnasta sakkorangaistuksen ja vankeusrangaistuksen välillä sekä tältä osin myös siitä, tuleeko vankeus määrätä ehdolliseksi. Lisäksi asiassa on kysymys siitä, onko rangaistuksen määräämisessä sovellettava lieventämis- ja kohtuullistamisperusteita.
Ehdolliseen vankeuteen liittyy uhka rangaistuksen täytäntöönpanosta ehdottomana vankeutena. Toisaalta rikoslain 6 luvun 13 §:ää on ratkaisusta KKO 2007:90 (kohta 5) ilmenevästi tulkittu vakiintuneesti niin, että aikaisemmin suoritettu vähennys estää samaa vapaudenmenetysaikaa koskevan vähennyksen tekemisen uudelleen. Sen vuoksi tilanteessa, jossa vapaudenmenetysaika olisi ehdolliseen vankeuteen ja yhdyskuntapalveluun tuomittaessa vähennetty yhdyskuntapalvelusta ja ehdollinen vankeus sittemmin määrättäisiin pantavaksi täytäntöön, tuomittu ei saisi vapaudenmenetysaikaa hyväkseen vankeusajan vähennyksenä. Tällainen lopputulos ei olisi tuomitun kannalta kohtuullinen, vaan merkitsisi kokonaisseuraamuksen huomattavaa ankaroitumista.
Ehdollinen vankeustuomio
Korkein oikeus toteaa, että rikoslain 2 b luvun 5 §:n 1 momentin sanamuodon mukaan ehdollisen vankeuden täytäntöönpantavaksi määrääminen edellyttää ainoastaan, että uusi rikos on tehty koeaikana, siitä tuomittava rangaistus olisi ehdoton vankeus ja syyte on nostettu määräajassa. Lainkohdassa ei ole säädetty siitä, mitä seikkoja tuomioistuimen on otettava huomioon harkitessaan sanottujen edellytysten täyttyessä ehdollisen vankeuden täytäntöönpanoa. Korkein oikeus katsoo, että tässä harkinnassa on perusteltua kiinnittää huomiota paitsi edellä selostetuista lain esitöistä ja Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännöstä ilmeneviin perusteisiin, myös jäännösrangaistuksen täytäntöönpanoa koskeviin säännöksiin, jotka pohjautuvat edeltä ilmenevin tavoin ehdollisen vankeuden täytäntöönpanoa koskevaan sääntelyyn, ja rangaistuksen määräämisen yleisiin periaatteisiin.
Ehdollisen vankeuden sisältönä on uhka siitä, että vankeusrangaistus voidaan määrätä pantavaksi täytäntöön koeajalla tehdyn rikoksen johdosta. Ehdollinen vankeus voi siten tulla täytäntöönpantavaksi vain, jos tuomittu tietoisena täytäntöönpanouhasta tekee koeaikana rikoksen, josta hänet olisi tuomittava ehdottomaan vankeuteen tai yhdistelmärangaistukseen. Se, että tekijän kokonaisrangaistuksen pituus voi tapauskohtaisesti riippua siitä, kohtuullistetaanko ehdollista vankeutta aikaisemmin tuomitun ehdottoman vankeuden perusteella vai vasta täytäntöönpanomääräyksen yhteydessä, ei siten johdu sellaisesta sattumanvaraisesta seikasta, jonka vaikutusta rikoslain 7 luvun 6 §:n säännöksellä pyritään estämään. Ehdollisen vankeuden kohtuullistaminen vasta täytäntöönpanomääräyksen yhteydessä on sitä vastoin johdonmukaista ehdollisen vankeuden sisältöön nähden.
A oli tuomittu törkeästä pahoinpitelystä 1 vuoden 1 kuukauden pituiseen ehdolliseen vankeuteen. A oli noin kahdeksan kuukauden kuluttua törkeään pahoinpitelyyn syyllistymisestä ja noin kuukausi ehdollisen vankeuden koeajan alkamisesta syyllistynyt neljään pahoinpitelyyn, joissa tekovälineenä oli käytetty alumiinista pesäpallomailaa. Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevin perustein ehdollinen vankeus määrättiin pantavaksi täytäntöön kokonaan ja A tuomittiin yhteiseen 1 vuoden 4 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.
Ehdoton vankeusrangaistus
Rikoslain 6 luvun 8 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan rangaistus määrätään noudattaen lievennettyä rangaistusasteikkoa, jos rikos on jäänyt yritykseen. Pykälän 2 momentin mukaan määrättäessä rangaistusta 1 momentin nojalla tekijälle saa tuomita enintään kolme neljännestä rikoksesta säädetyn vankeus- tai sakkorangaistuksen enimmäismäärästä ja vähintään rikoksesta säädetyn rangaistuslajin vähimmäismäärän.
Lajinvalintaa koskevassa harkinnassaan hovioikeus on pitänyt erityisen moitittavana sitä, että A oli käyttänyt hyväkseen yksityishenkilöiden luottamusta siihen, että hän omasi kelpoisuuden hoitaa asioita suomalaisessa tuomioistuimessa. Toisaalta hovioikeus on todennut, etteivät rikokset vakavuudeltaan olleet sellaisia, että rangaistus olisi tämän vuoksi tullut tuomita ehdottomana. Teoista oli kulunut jo noin viisi vuotta, eikä A:ta ollut rikoksesta rekisteröity. Vaikka menettelyn kesto ja A:n syyllisyyden aste puhuivat sinänsä ehdottoman vankeusrangaistuksen puolesta, hovioikeus on päätynyt kokonaisharkinnassaan siihen, että vankeus voitiin tuomita ehdollisena.
Korkein oikeus toteaa johtopäätöksenään, että tuomittaessa kahden vuoden pituinen vankeus täysikäisenä rikoksen tehneelle vastaajalle vankeuden ehdolliseksi määrääminen edellyttää painavia perusteita. Se, että A:ta ei ole ennen nyt kysymyksessä olevia tekoja tuomittu rikoksista, ja se, että teoista on kulunut jo lähes viisi vuotta, eivät ole riittäviä perusteita vankeuden ehdolliseksi määräämiselle. Kun asiassa ei ole ilmennyt muitakaan tällaisia perusteita, vankeus on tuomittava A:lle ehdottomana.