Ositussopimus
Avioero Ositus —
Suomen lainsäädännössä pesänjakaja, joka on avioliittolain (234/1929) 98 §:n ja perintökaaren (40/1965) 23 luvun 3 §:n nojalla määrätty toimittamaan puolisoiden omaisuuden ositusta tai erottelua, täyttää tuomioistuimelle asetusten 3 artiklan 2 kohdassa asetetut vaatimukset. Suomi on sen vuoksi ilmoittanut, että omaisuuden ositusta tai erottelua toimittamaan määrätty pesänjakaja on asetusten 3 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu tuomioistuin.
Tiiviimpään yhteistyöhön osallistuu 18 jäsenvaltiota, jotka ovat Belgia, Bulgaria, Tšekki, Saksa, Kreikka, Espanja, Ranska, Kroatia, Italia, Luxemburg, Malta, Alankomaat, Itävalta, Portugali, Slovenia, Suomi, Ruotsi ja Kypros. Muut jäsenvaltiot voivat myöhemmin niin halutessaan liittyä tiiviimpään yhteistyöhön, joka tällöin koskee molempia edellä mainittuja asetuksia.
Asiantilan korjaamiseksi komissio antoi vuonna 2011 kaksi asetusehdotusta, joista toinen koski avioparien ja toinen rekisteröityjen parien varallisuussuhteisiin liittyviä kansainvälisyksityisoikeudellisia kysymyksiä. Niitä koskevissa neuvotteluissa kävi vähitellen ilmi, ettei asetusten hyväksymiseen vaadittavaa yksimielisyyttä voida saavuttaa. Tämän vuoksi 17 jäsenvaltiota, joiden joukossa oli Suomi, esitti komissiolle pyynnön tiiviimmän yhteistyön aloittamisesta tähän halukkaiden jäsenvaltioiden kesken kansainvälisten parisuhteiden alalla.
Ositussopimus
Asetuksen ulkopuolelle jäävät myös elatusvelvoitteet, esimerkiksi kysymys puolison oikeudesta elatusapuun avioeron jälkeen, ja kysymykset perimyksestä kuolleen puolison jälkeen. Näistä molemmista on jo olemassa yhteistä EU:n lainsäädäntöä. Elatuksesta säädetään elatusapuasetuksessa (EY) N:o 4/2009 ja elatusvelvoitteisiin sovellettavaa lakia koskevassa Haagin pöytäkirjassa (EUVL L 331, 16.12.2009). Perintökysymyksiä koskevat säännökset ovat puolestaan perintöasetuksessa (EU) N:o 650/2012.
Asetuksen ulkopuolelle jäävät myös kysymykset kiinteään tai irtaimeen omaisuuteen liittyvien oikeuksien kirjaamisesta rekisteriin (1 artiklan 2 kohdan h alakohta). Rekisteriä pitävä valtio päättää siten oman lainsäädäntönsä mukaisesti, kirjataanko puolisolla oleva oikeus rekisteriin, mitkä vaikutukset kirjaamisella on ja mitä asiakirjoja tällöin tarvitaan. Asetuksen johdanto-osan 27 kappaleen mukaan rekisteriviranomaisen olisi kuitenkin hyväksyttävä sellaiset toisen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen laatimat asiakirjat, joiden liikkuvuudesta säädetään asetuksessa.
Aviovarallisuusstatuutin nojalla arvioidaan myös aviovarallisuussuhteiden vaikutukset puolison ja kolmansien osapuolien välisiin oikeussuhteisiin (f kohta). Tällainen vaikutus voi koskea esimerkiksi kysymystä siitä, onko puolison ja kolmannen välinen oikeustoimi pätevä, vaikka toisen puolison suostumusta ei ollut kysytty. Kolmansia on kuitenkin pyritty suojaamaan aviovarallisuusstatuutin vaikutuksilta säätämällä, että puoliso voi vedota aviovarallisuussuhteisiin sovellettavaan lakiin kolmanteen nähden vain, jos kolmannen on katsottava olleen tietoinen kyseisestä laista. Mainitun 28 artiklan 2 kohdassa säädetään siitä, milloin kolmannen on katsottava olleen laista tietoinen.
Ositus
Kun asetusten soveltaminen alkaa, avioliittolaissa ja rekisteröidystä parisuhteesta annetussa laissa olevien kansainvälisen yksityisoikeuden alaan kuuluvien säännösten merkitys muuttuu, sillä niitä voidaan asetusten soveltamisalaan kuuluvissa kysymyksissä soveltaa ainoastaan asetusten siirtymäsäännöksissä osoitetussa laajuudessa. Avioliittolakia ja rekisteröidystä parisuhteesta annettua lakia ehdotetaan sen vuoksi muutettavaksi siten, että asetuksen vaikutus mainittuihin lakeihin osoitetaan.
Pohjoismaisen tuomiolain mukaan tuomio tunnustetaan ilman eri menettelyä. Tältä osin pohjoismainen tuomiolaki ja aviovarallisuusasetus vastaavat toisiaan. Eroa on sitä vastoin siinä, että aviovarallisuusasetuksessa päätökseltä ei toisin kuin pohjoismaisessa tuomiolaissa näytetä vaadittavan lainvoimaisuutta, jotta se voitaisiin tunnustaa. Sekä aviovarallisuusasetuksessa että pohjoismaisessa tuomiolaissa (6 §) on kieltäytymisperusteita, joiden nojalla päätös voidaan jättää tunnustamatta. Oikeusjärjestyksen perusteiden vastaisuuteen ja tuomioiden väliseen ristiriitaan perustuvat kieltäytymisperusteet vastaavat läheisesti toisiaan. Haastehakemuksen liian myöhäinen toimittaminen vastapuolelle ei sitä vastoin pohjoismaisessa tuomiolaissa ole kieltäytymisperuste toisin kuin aviovarallisuusasetuksessa. Pohjoismaisessa tuomiolaissa on puolestaan lukuisia kieltäytymisperusteita, jotka koskevat tuomioistuimen niin sanottua epäsuoraa toimivaltaa. Tämä merkitsee sitä, että hyväksyttävän toimivaltaperusteen olemassaolo on pohjoismaista tuomiolakia sovellettaessa tutkittava. Asetuksessa ei sitä vastoin ole tällaisia kieltäytymisperusteita ja päätöksen antaneen tuomioistuimen toimivallan tutkiminen on kielletty.
Oikeusviranomainen ei kuitenkaan voi päättää aviovarallisuusstatuutin vaihtumisesta, jos puolisot ovat tehneet avioehtosopimuksen ennen viimeisen yhteisen asuinpaikkansa perustamista tuohon toiseen valtioon (26 artiklan 3 kohdan neljäs alakohta). Puolisot, jotka pitävät haitallisena sitä, että mahdollisuus aviovarallisuusstatuutin vaihtamiseen oikeusviranomaisen päätöksellä aiheuttaa epävarmuutta heidän aviovarallisuussuhteissaan, voivat siten hälventää epävarmuuden tekemällä avioehtosopimuksen ennen muuttoaan. Säännös on kirjoitettu siten, että mainittuna ajankohtana tehty pätevä avioehtosopimus estää oikeusviranomaisen päätöksellä tehtävän aviovarallisuusstatuutin vaihtamisen sisällöstään riippumatta.
Omaisuuden Ositus
Tämän säännöksen soveltamisen voidaan ennakoida jäävän Suomessa sangen vähäiseksi. Voi kuitenkin esiintyä esimerkiksi sellaisia tilanteita, joissa puoliso on vieraassa valtiossa toimitetussa omaisuuden jaossa saanut sellaisen käyttöoikeuden, irrottamisoikeuden tai metsänhakkuuoikeuden, johon liittyy Suomen lain mukaan kiellettyjä ehtoja tai aikamääräyksiä. Oikeuden muuntaminen Suomen lainsäädännön mukaiseksi voi tällöin olla tarpeen, jotta oikeus voidaan kirjata esimerkiksi maakaaren nojalla ja saada oikeudelle kirjaamisesta johtuvaa suojaa. Oikeuden muuntaminen voi tulla ajankohtaiseksi myös silloin, jos oikeuteen halutaan perustaa kiinteistöpanttioikeus vahvistamalla siihen kiinnitys.
Kun parisuhdevarallisuusasetus tulee voimaan, tilanne muuttuu. Rekisteröidyn parisuhteen varallisuusoikeudellisia vaikutuksiin koskeviin kansainvälisyksityisoikeudellisiin kysymyksiin on tämän jälkeen ensisijaisesti sovellettava parisuhdevarallisuusasetusta. Esityksessä ehdotetaan, että muutos osoitetaan ottamalla edellä mainittuun 15 §:ään viittaus parisuhdevarallisuusasetukseen.
Asetuksen 26 artiklan 3 kohdan mukaan hakemuksen aviovarallisuusstatuutin vaihtamisesta voi tehdä jompikumpi puoliso. Epäselväksi jää, siirtyykö kuolleen puolison oikeus hänen perillisilleen.
Ositus Avioeron Jälkeen
Kun oikeusviranomainen on päättänyt, että puolisoiden aviovarallisuussuhteisiin on sovellettava toisen valtion kuin puolisoiden ensimmäisen yhteisen asuinpaikkavaltion lakia, tuon toisen valtion lakia sovelletaan avioliiton solmimisesta lähtien, paitsi jos toinen puolisoista ei suostu tähän. Kumpikin puoliso voi siten toisistaan riippumatta estää aviovarallisuusstatuutin taannehtivan vaihtumisen avioliiton alusta pitäen. Tässä tapauksessa tuon toisen lain vaikutus alkaa siitä, kun viimeinen yhteinen asuinpaikka oli perustettu tuohon valtioon, joten muutos on tällöinkin taannehtiva (26 artiklan 3 kohdan toinen alakohta). Kolmansien osapuolien oikeudet, jotka perustuvat puolisoiden ensimmäisen yhteisen asuinpaikkavaltion lakiin, on turvattu säätämällä, että tuon toisen valtion lain soveltaminen ei saa vaikuttaa haitallisesti mainittuihin oikeuksiin (26 artiklan 3 kohdan kolmas alakohta).
Aviovarallisuusasetuksen tavoin myös parisuhdevarallisuusasetus koskee kansainvälisyksityisoikeudellisia kysymyksiä. Asetuksessa ei siten suoraan säädetä rekisteröidyn parin osapuolten oikeuksista ja velvollisuuksista. Siinä ei myöskään velvoiteta jäsenvaltioita säätämään rekisteröidystä parisuhteesta omassa aineellisessa lainsäädännössään. Asetuksessa säännellyt kansainvälisyksityisoikeudelliset kysymykset ovat samat kuin aviovarallisuusasetuksessa, jota parisuhdevarallisuusasetus muutoinkin suuresti muistuttaa.
Asetuksen aineellinen soveltamisala osoitetaan sen 1 artiklassa. Sen 1 kohdan mukaan asetusta sovelletaan aviovarallisuussuhteisiin. Aviovarallisuussuhteilla tarkoitetaan asetuksen 3 artiklassa olevan määritelmän mukaan kaikkia niitä sääntöjä, jotka koskevat avioliiton tai sen purkamisen seurauksena syntyneitä varallisuussuhteita puolisoiden välillä tai puolisoiden suhteissa kolmansiin osapuoliin. Esimerkiksi kysymykset siitä, miten puolisoiden omaisuus avioliiton päätyttyä jaetaan ja millainen oikeus puolisolla avioliiton aikana on puolisoilla olevaan omaisuuteen, kuuluvat asetuksen aineelliseen soveltamisalaan.
Ositus Avioerossa
Se, mitä on pidettävä avioliiton solmimisvaltiona, on tulkinnanvarainen tilanteessa, jossa avioliitto on solmittu jäsenvaltiossa jonkin toisen jäsenvaltion viranomaisen edessä. Asetuksen johdanto-osan 37 kappaleessa esitetyn tulkinnan mukaan jäsenvaltiolla, jossa avioliitto solmittiin, tarkoitetaan tällöin jäsenvaltiota, jonka viranomaisten edessä avioliitto solmittiin.
Rekisteröityyn parisuhteeseen liittyvät oikeusvaikutukset on rekisteröidystä parisuhteesta annetussa laissa osoitettu viittaamalla avioliittoa koskeviin säännöksiin. Viittaus kattaa myös kansainvälisen yksityisoikeuden alaan kuuluvat säännökset. Mitä on säädetty esimerkiksi tuomioistuimen kansainvälisestä toimivallasta ja sovellettavasta laista aviopuolisoiden varallisuussuhteita koskevissa asioissa, koskee siten nykyisin myös rekisteröityjä parisuhteita. Poikkeuksena on pohjoismainen avioliittokonventio, jota rekisteröidystä parisuhteesta annetun lain 15 §:n mukaan ei sovelleta rekisteröityihin parisuhteisiin.
Kun asetusten nojalla on sovellettava tietyn valtion lakia, sovelletaan kyseisessä valtiossa voimassa olevia oikeussääntöjä lukuun ottamatta kyseisen maan kansainvälisen yksityisoikeuden sääntöjä (32 artiklat). Tällä tavoin on suljettu pois takaisin- ja edelleenviittaus eli niin sanottu renvoi.