Avioero ositussopimus

Avioliittolain säännökset aviopuolisoiden varallisuussuhteisiin sovellettavasta laista säilyttävät sitä vastoin merkityksensä vielä pitkään, sillä asetuksen III luvun säännöksiä sovelletaan vain sellaisiin henkilöihin, jotka ovat avioituneet tai valinneet aviovarallisuussuhteisiinsa sovellettavan lain 29.1.2019 tai sen jälkeen. Tämän vuoksi avioliittolain kyseisten säännösten kumoaminen ei olisi asianmukaista. Avioliittolain 140 §:n mukaan avioliittolain V osan säännöksiä sovelletaan vain, jollei muusta laista tai Suomea sitovista kansainvälisistä velvoitteista muuta johdu. Säännös ei ole lainsoveltajan kannalta kovin havainnollinen, mutta se osoittaa kuitenkin yksiselitteisesti, että aviopuolisoiden varallisuussuhteisiin sovellettavaa lakia koskevat avioliittolain säännökset ovat toissijaisia muun muassa aviovarallisuusasetukseen nähden. Aviovarallisuusasetuksesta ei siten aiheudu tarpeita muuttaa avioliittolakia tältä osin.

Oikeus sopia sovellettavasta laista

Tehty vertailu osoittaa, että tunnustamista koskeva pohjoismaisen tuomiolain sääntely on joissakin kysymyksissä asetukseen nähden yksinkertaisempi, mutta joissakin toisissa kysymyksissä asia on päinvastoin. Tämän vuoksi ei voida katsoa, että pohjoismaiseen tuomiokonventioon perustuva tunnustamista koskeva sääntely olisi asetukseen verrattuna sillä tavoin yksinkertaistettu ja nopeutettu, että asetuksen 62 artiklan 3 kohdassa sallittaisiin sen soveltaminen.

Asetusten 46 artiklojen mukaan siinä tarkoitetuista asiakirjoista on toimitettava tuomion tunnustamisesta tai täytäntöönpanokelpoiseksi julistamisesta päättävälle tuomioistuimelle käännös tai translitterointi, jos tuomioistuin sitä vaatii. Käännöksen on oltava sellaisen henkilön tekemä, jolla on kelpoisuus käännösten tekemiseen jossakin jäsenvaltiossa.

Aviovarallisuusasetuksen ja parisuhdevarallisuusasetuksen säännökset toisessa jäsenvaltiossa annetun päätöksen tunnustamisesta ja täytäntöönpanokelpoisuudesta ovat keskenään yhdenmukaiset, ja toisiaan vastaavien artiklojen numerot ovat samat. Säännösten identtisyydestä on muun muassa se myönteinen seuraus, että päätöksen tunnustamiseen ja täytäntöönpanokelpoisuuteen sovelletaan yhdenmukaisia säännöksiä siitä riippumatta, luonnehtiiko valtio, jossa tunnustamista pyydetään, parisuhteen avioliitoksi vai rekisteröidyksi parisuhteeksi.

Asetuksen 22 artikla koskee rekisteröidyn parisuhteen osapuolten tai tulevien osapuolten oikeutta päättää parisuhteen varallisuusoikeudellisiin vaikutuksiin sovellettavasta laista sopimuksella. Sovellettavaksi voidaan kyseisen artiklan 1 kohdan mukaan valita vain sellaisen valtion laki, jossa rekisteröidyn parisuhteen instituutioon liitetään varallisuusoikeudellisia vaikutuksia. Lisäksi lain tulee olla joko sen valtion laki, jossa kummallakin tai jommallakummalla osapuolella on asuinpaikka sopimuksen tekohetkellä (a kohta), tai jonka kansalainen jompikumpi tuolloin on (b kohta) taikka sen valtion laki, jonka lain mukaisesti parisuhde on rekisteröity (c kohta). Viimeksi mainitun vaihtoehdon avulla, jota ei ole aviovarallisuusasetuksessa, on pyritty huolehtimaan siitä, että kaikissa tapauksissa on olemassa ainakin yhden valtion laki, jonka soveltamisesta osapuolet voivat sopia.

Avioliittolain säännöksissä, jotka koskevat aviopuolisoiden varallisuussuhteisiin sovellettavaa lakia, kansainvälisesti pakottaviksi on osoitettu säännökset, jotka koskevat osituksen sovittelua ja lesken asumisoikeutta tietyissä tapauksissa, sekä säännökset, joissa on kielletty puolisoiden yhteisen kodin, koti-irtaimiston ja muun avioliittolaissa yksilöidyn, perheen käyttöön tarkoitetun omaisuuden luovuttaminen ilman toisen puolison lupaa. Näitä säännöksiä sovelletaan myös rekisteröityihin parisuhteisiin rekisteröidystä parisuhteesta annetun lain 8 §:ssä olevan viittaussäännöksen nojalla.

Myös kysymys avioehtosopimuksen aineellisesta pätevyydestä ratkaistaan aviovarallisuusstatuutin nojalla (g kohta). Sopimuksen aineelliseen pätevyyteen sisältyvät muun muassa kysymykset siitä, ovatko puolisot voineet sopia avioliiton varallisuusoikeudellisista vaikutuksista sillä tavoin ja siinä laajuudessa kuin sopimuksessa on sovittu. Kysymys avioehtosopimuksen muodollisesta pätevyydestä ei sitä vastoin kuulu aviovarallisuusstatuutin alaan, sillä asiasta on erikseen säädetty asetuksen 25 artiklassa.

Rekisteröityyn parisuhteeseen liittyvät oikeusvaikutukset on rekisteröidystä parisuhteesta annetussa laissa osoitettu viittaamalla avioliittoa koskeviin säännöksiin. Viittaus kattaa myös kansainvälisen yksityisoikeuden alaan kuuluvat säännökset. Mitä on säädetty esimerkiksi tuomioistuimen kansainvälisestä toimivallasta ja sovellettavasta laista aviopuolisoiden varallisuussuhteita koskevissa asioissa, koskee siten nykyisin myös rekisteröityjä parisuhteita. Poikkeuksena on pohjoismainen avioliittokonventio, jota rekisteröidystä parisuhteesta annetun lain 15 §:n mukaan ei sovelleta rekisteröityihin parisuhteisiin.

Neuvosto antoi luvan tällaiseen tiiviimpään yhteistyöhön kesäkuussa 2016 ja hyväksyi pian tämän jälkeen kaksi asetusta. Niistä toinen on neuvoston asetus (EU) 2016/1103 tiiviimmän yhteistyön toteuttamisesta tuomioistuimen toimivallan, sovellettavan lain sekä päätösten tunnustamisen ja täytäntöönpanon alalla aviovarallisuussuhteita koskevissa asioissa, jäljempänä aviovarallisuusasetus, ja toinen neuvoston asetus (EU) 2016/1104 tiiviimmän yhteistyön toteuttamisesta tuomioistuimen toimivallan, sovellettavan lain sekä päätösten tunnustamisen ja täytäntöönpanon alalla rekisteröityjen parisuhteiden varallisuusoikeudellisia vaikutuksia koskevissa asioissa, jäljempänä parisuhdevarallisuusasetus.

Asetuksen aineellinen soveltamisala osoitetaan sen 1 artiklassa. Sen 1 kohdan mukaan asetusta sovelletaan aviovarallisuussuhteisiin. Aviovarallisuussuhteilla tarkoitetaan asetuksen 3 artiklassa olevan määritelmän mukaan kaikkia niitä sääntöjä, jotka koskevat avioliiton tai sen purkamisen seurauksena syntyneitä varallisuussuhteita puolisoiden välillä tai puolisoiden suhteissa kolmansiin osapuoliin. Esimerkiksi kysymykset siitä, miten puolisoiden omaisuus avioliiton päätyttyä jaetaan ja millainen oikeus puolisolla avioliiton aikana on puolisoilla olevaan omaisuuteen, kuuluvat asetuksen aineelliseen soveltamisalaan.

Yhteisten sääntöjen puuttuminen aiheuttaa ongelmia sellaisille aviopareille ja rekisteröidyille pareille, joiden suhteeseen sisältyy jokin kansainvälinen liittymä. Tällainen liittymä voi olla esimerkiksi se, että puolisot ovat eri valtioiden kansalaisia tai että he ovat avioliiton aikana asuneet useammassa eri maassa tai omistavat varallisuutta eri valtioissa. Jos tällaisessa parisuhteessa syntyy suhteen varallisuuskysymyksiä koskeva riita, sen lopputulosta voi olla nykyisin mahdoton ennakoida, sillä eri valtiot soveltavat riidan ratkaisuun omien lainvalintasääntöjensä mukaan määräytyviä lakeja. Ei myöskään ole varmuutta siitä, että jäsenvaltiossa asiasta tehty tuomioistuimen päätös tunnustetaan toisessa jäsenvaltiossa.