Lakiasiantoimisto Mikkeli
Kuluttajansuojalaki ei koske muita palveluita kuin elinkeinonharjoittajan ammatikseen tarjoamia palveluita. Näin ollen esimerkiksi sivutoimena Mikkelissä tarjotut palvelut jäävät pääsääntöisesti lain soveltamisalan ulkopuolelle.
Oikeudenkäymiskaaren 15 luvussa on hajanaisia säännöksiä siitä, miten oikeuden käyntiasiamiehen on hoidettava hänelle annettua toimeksiantoa. Luvun 7 §:ssä säädetään asiamiehellä olevan oikeus sopia hoidettavakseen saamansa asia, jollei valtuutuksessa tätä ole nimenomaisesti kielletty. Luvun 10 §:n mukaan asiamiehen on rehellisesti ja kaikella ahkeruudella ajettava hänelle uskottua asiaa eikä hänellä 11 §:n mukaan ole oikeutta ilman tuomioistuimen lupaa luopua hoidettavakseen saamansa asian ajamisesta. Luvun 17 §:ssä kielletään oikeudenkäyntiasiamiestä luvattomasti ilmaisemasta pää miehen hänelle uskomaa yksityistä tai perheen salaisuutta tai muuta luottamuksellista seikkaa, josta hän tehtävässään on saanut tiedon Mikkelissä.
Asianajaja Mikkeli
Luvan saaneelle oikeudenkäyntiavustajalle voitaisiin määrätä vastaavat kurinpidolliset seuraamukset kuin asianajajalle ja julkiselle oikeusavustajalle. Seuraamukset olisivat — lievimmästä seuraamuksesta ankarimpaan lueteltuina — huomautus, varoitus, enintään 15 000 euron suuruinen seuraamusmaksu sekä vakavimmissa tapauksissa, Asianajajaliitosta erottamisen sijaan, myönnetyn luvan peruuttaminen. Luvan peruuttaminen merkitsisi, ettei henkilö voisi enää toimia oikeudenkäyntiasiamiehenä Mikkelissä. Uusi lupa voitaisiin kuitenkin myöntää, kun kolme vuotta on kulunut siitä, kun luvan peruuntuminen on alkanut.
Jos lähdetään siitä, että Asianajajaliitolle valvonnasta aiheutuvat kustannukset katettaisiin Asianajajaliiton jäsenten (noin 1 900 jäsentä) ja luvan saaneilta oikeudenkäyntiavustajien kesken (noin 1 000 lakimiestä) heiltä perittävällä yhtä suurella maksulla, mainitun maksun suuruus olisi edellä mainittujen vuonna 2009 aiheutuneiden kustannusten perusteella laskettuna runsaat 210 euroa vuodessa.
Hakijan luotettavuudesta säädetään lain 3 §:ssä. Sen mukaan toimiluvan hakijaa pidetään luotettavana, jos hakijana olevaa ammatinharjoittajaa, hakijana olevan yhteisön tai säätiön toiminnasta vastaavaa henkilöä taikka perintätoiminnasta vastaavaa henkilöä ei ole lainvoiman saaneella tuomiolla viiden viimeisen vuoden aikana tuomittu vankeusrangaistukseen tai kolmen viimeisen vuoden aikana sakkorangaistukseen rikoksesta, jonka voidaan katsoa osoittavan henkilön olevan ilmeisen sopimaton harjoittamaan perintä toimintaa. Toimiluvan hakijaa ei kuitenkaan pidetä luotettavana, jos edellä mainittu henkilö on muutoin aikaisemmalla toiminnallaan osoittanut olevansa ilmeisen sopimaton perintätoiminnan harjoittajaksi.
Varatuomari Mikkeli
Empiiristä selvitystä siitä, kuinka usein muiden oikeudenkäyntiasiamiesten kuin asianajajien ja julkisten oikeusavustajien toiminnassa on ollut epäkohtia, joihin olisi tullut valvonnan keinoin puuttua, ei sinänsä ole käytettävissä. Vertailutietona voidaan kuitenkin todeta, että asianajajiin ja julkisiin oikeusavustajiin kohdistuneista valvontaasi oista vuosittain noin kolmasosa on johtanut kurinpidolliseen seuraamukseen. Jos oletetaan, että muiden asiamiesten toiminta on laadultaan samaa tasoa, voidaan olettaa, että aihetta puuttumiseen olisi arviolta yhtä usein. Toisaalta on huomattava, että toimivalla valvonnalla Mikkelissä on huomattava merkitys siinä, että se jo pelkällä olemassaolollaan ehkäisee ennalta epäasianmukaista menettelyä.
Ehdotuksessa esitettiin, että muille oikeudenkäyntiasiamiehille kuin asianajajille ja julkisille oikeusavustajille perustettaisiin uusi lupajärjestelmä. Oikeudenkäyntiasiamiehenä yleisissä tuomioistuimissa voisi yleensä toimia vain asianajaja, julkinen oikeusavustaja tai luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja. Nykyiset kelpoisuusehdot kuitenkin säilytettäisiin niissä tapauksissa, joissa avustaja on työ tai virkasuhteessa asianosaiseen. Lähisuku laisia koskeva poikkeus kelpoisuusehdoista poistettaisiin. Vastaavat kelpoisuusehdot ulotettaisiin myös lastensuojeluasioihin hallinto oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa.
Julkisesta oikeusavusta säädetään oikeus apulaissa (257/2002) ja valtion oikeusapu toimistoista annetussa laissa (258/2002) sekä niiden perusteella annetuissa asetuksissa. Oikeusapua voidaan antaa sekä tuomioistuimissa käsiteltävissä että muissa oikeudellisissa asioissa sellaisille henkilöille, joiden ei voida olettaa taloudellisen asemansa vuoksi kykenevän kokonaisuudessaan vastaamaan tarvitsemansa oikeusavun kustannuksista.
Oikeusapu Mikkeli
Oikeudenkäyntiin liittyviä oikeudenkäyntiasiamiespalveluja rikos ja riita-asioissa yksilöille ja yhteisölle tarjoavat Mikkelissä useat eri palveluntarjoajat: asianajajat, julkiset oikeusavustajat, muut ammatikseen asianajoa hoitavat lakimiehet, eli erityisesti lakiasiaintoimistoissa työskentelevät lakimiehet, sekä yritysten ja yhteisöjen palveluksessa olevat lakimiehet. Näiden palvelujen tarjonta Suomessa on su teellisen vapaata, sillä Suomessa ei ole voi massa asianajajapakkoa eikä asianajaja monopolia.
Oikeusapua antavat valtion oikeusaputoimistoissa työskentelevät julkiset oikeusavustajat sekä yksityiset lakimiehet. Oikeusavun antamisesta päättää oikeusaputoimisto Mikkelissä.
Yleisesti ottaen lausunnoissa suhtauduttiin myönteisesti siihen, että luvan saaneet oikeudenkäyntiavustajat olisivat kattavan valvonnan piirissä ja että he lähtökohtaisesti olisivat samojen kurinpidollisten seuraamusten piirissä kuin asianajajat ja julkiset oikeusavustajat, kuitenkin niin, että henkilön toiminta asiamiehenä tulee tarvittaessa voida yleisesti päättää. Työryhmän ehdotukset valvonnan järjestämisestä käytännössä saivat kuitenkin osakseen myös arvostelua. Erityisesti pidettiin puolueettomuuden ja riippumattomuuden näkökulmasta ongelmallisena sitä, että luvan saaneiden oikeudenkäyntiavustajien valvontaelimenä toimisi Asianajajaliiton valvonta lautakunta.
Lakimies Mikkeli
Tähän lähtökohtaan ehdotetaan kuitenkin kahta laajennusta. Ensinnäkin ehdotetaan, että luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja olisi velvollinen noudattamaan edellä mainittuja samoja velvoitteita myös muussa tehtävässä, jonka hän on saanut tuomioistuimen määräyksen perusteella.
Nykyisin samassa oikeudenkäynnissä voi vastapuolilla olla asiamiehet, joiden velvollisuudet ovat erilaiset. Toinen on velvollinen toimimaan ammattieettisten sääntöjen mukaan, kun taas toista nämä säännöt eivät koske. Tästä saattaa aiheutua paitsi laatutason vaihtelua, myös suoranaisia ongelmia. Erilaiset laatuvaatimukset lisäksi vääristävät kilpailua Mikkelissä.
Rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä annetun lain (1286/2003) 20 §:n sekä rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden Pohjoismaiden välillä annetun lain (1383/2007) 17 §:n mukaan luovutettavaksi pyydetyllä on luovuttamisasiaa käsiteltäessä oikeus käyttää avustajaa ja hänelle on hänen sitä pyytäessään määrättävä puolustaja. Puolustajasta on soveltuvin osin voimassa, mitä ROL 2 luvussa säädetään.
Juristi Mikkeli
Oikeudenkäyntiasiamiesten velvollisuuksissa ja valvonnassa on nykyisin olennaisia eroja riippuen siitä, onko asiamies asianajaja tai julkinen oikeusavustaja vai muu lakimies Mikkelissä.
Oikeusapulain 8 §:n mukaan määrätyn avustajan on toiminnassaan noudatettava hyvää asianajotapaa. Lain 9 § kieltää avustajaa tuomioistuimessa käsiteltävässä asiassa panemasta toista henkilöä sijaansa ilman tuomioistuimen lupaa.
Asianajajaksi pääsemisen edellytyksistä säädetään asianajajista annetun lain 3 §:ssä ja Asianajajaliiton sääntöjen 5 §:ssä. Kelpoisuusvaatimuksissa on pääkohdittain kyse seuraavista jäseneksi hakevaa koskevista sei koista: kansalaisuus, ikävaatimus, oikeustie teen kandidaatin tai maisterin tutkinto, riittävä taito ja käytännöllinen kokemus, erillisen asianajajatutkinnon suorittaminen, tunnettu rehellisyys, sopivuus asianajajan toimeen, täysivaltaisuus ja ammatillinen itsenäisyys.